OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA SINULLE LTU JALKAPALLON JÄSEN!

10.1.2018

Treenit ovat monella joukkueella lähteneet taas pyörimään joulutauon jälkeen ja kevät- ja kesäkauden turnauskutsuja tippuu sähköpostiin tuon tuostakin. Jalkapallovuosi 2018 on siis täydessä käynnissä. Tässä kirjeessä kerromme LTU jalkapallon tilanteesta ja selvitämme myös viime vuoden tapahtumia. Kirje on suunnattu kaikille LTU jalkapallon jäsenille ja heidän vanhemmilleen.

LTU jalkapallon tavoite on tarjota laadukasta toimintaa kaikenikäisille jalkapallon harrastajille. LTU:n vapaaehtoispohjalta toimiva jalkapallojaosto on vastuussa harrastustoiminnan organisoinnista ja tekee parhaansa LTU:n jalkapalloilijoiden eteen. LTU:n jalkapallojaosto kokoontuu noin kerran kuukaudessa miettimään joukkueiden asioita. Jaostossa on paljon kokemusta eri ikäisten lasten jalkapalloharrastuksesta ja toimimisesta eri seuroissa. Jaoston jäsenillä on myös hyvät yhteydet alueen muiden seurojen toimijoihin. Jaoston jäsenet osallistuvat myös Länsi-Suomen piirin järjestämiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin. Näissä tilaisuuksissa kuulee muiden seurojen ajantasaiset kuulumiset ja piirin terveiset.

Kausi 2017 oli haastava valmentajien ja toimihenkilöiden hankinnan kannalta. Suurimmassa osassa LTU:n joukkueita toiminta pyöri hyvin ja resurssit olivat riittävät. Iso puute kaudella 2017 oli valmennuspäällikön puuttuminen. Valmennuspäällikköä yritettiin rekrytoida ennen kauden alkua ja alkukaudesta, tässä kuitenkaan onnistumatta. LTU ei valitettavasti ole seuroista vetovoimaisin, vaikkakin puitteet ovat alueen parhaimpia. Aktiivisten toimijoiden puute on vaivannut niin LTU:ta kuin kaikkia muitakin alueen seuroja. Valmentajien ja toimihenkilöiden hankinta on haastavaa ja vaatii aina joukkueen pelaajien vanhempien aktiivisuutta ja sitoutumista. Näin on kaikki jalkapallojoukkueet saaneet toimintansa pyörimään kautta aikojen. Pelaajien vanhemmat ovat kokemuksen mukaan ehdottomasti parhaita ja sitoutuneimpia toimihenkilöitä. LTU mahdollistaa kyllä osaltaan valmentajien ja toimihenkilöiden koulutuksen.

Jalkapallojaoston tavoite vuodelle 2017 oli saada jaoston talous kuntoon monen vuoden notkahduksen jälkeen. Tässä onnistuimme erinomaisesti. Jaoston talous on kauden päättyessä plussalla ja näitä varoja tullaan käyttämään jalkapallojoukkueiden hyväksi. Jalkapallojaoston merkittävin varainhankintakeino on Kultanummiturnaus. Turnauksen järjestämiseen on aina vaadittu kaikkien joukkueiden sitoutumista. Jalkapalloturnauksia järjestetään nykyään paljon enemmän kuin vielä joitakin vuosia sitten, siksi kilpailu on kovaa. Kilpailun vuoksi myös Kultanummiturnausta päivitetään pikkuhiljaa ja tähän työhön kaikkien ideat ovat tervetulleita. Laittakaa siis hyvät ideat muistiin, kun kierrätte joukkueen kanssa muissa turnauksissa.

Toivoisimme, että jokainen kokisi turnauksen tärkeäksi ja haluaisi palvella osallistuvia joukkueita niin kuin toivoisi itseään vastaavassa tilanteessa palveltavan. Viime keväänä turnaus sai positiivista palautetta monesta asiasta ja tästä täytyy kiittää kaikkia teitä, jotka olitte sitä järjestämässä. Kultanummiturnaus on meidän kaikkien yhteinen juttu!
 

Kesällä LTU:n jalkapallojoukkueilla on erinomaiset treenimahdollisuudet, toki aikataulurajoitukset aiheuttavat haasteita tällöinkin. Talven sisätreenivuorot ovat kiven takana koko Kaarinan alueella ja sama ongelma vaivaa kaikkia kaarinalaisia seuroja. Talven sisätreenipaikkoja varataan aina mahdollisimman paljon, mutta niitä on jakamassa monet joukkueet. Hallitreenipaikkoja joukkueet joutuvat ostamaan itse ja olemaan itse aktiivisia näiden hankkimisessa. Näin toimivat myös kaikki muut alueen seurat.
 

Jalkapallojaostossa aloitti kaudella 2018 uusi puheenjohtaja Juha-Pekka Heinonen. Juha vastaa mielellään kysymyksiin ja auttaa kaikkia LTU jalkapallon jäseniä parhaansa mukaan. Älkää siis epäröikö ottaa yhteyttä häneen. Kaudella 2017 puheenjohtajana toiminut Reijo ”Reka” Nartamo siirtyi valmennuspäälliköksi, johon hänellä on erinomainen kokemus ja into. Juha ja Reka ovat jo tehneet alustavaa suunnitelmaa joukkueiden hyväksi kaudelle 2018. Tästä tulee lisäinfoa joukkueiden valmentajille piakkoin. Hanna Virtanen on toiminut jaoston sihteerinä jo pitkään. Hanna hoitaa kaikki ”viralliset” asiat. Hän on yhteydessä piiriin, hallinnoi seuran Taso- ja Pelipaikka-järjestelmiä sekä hommaa pelaajille pelipassit ja vakuutukset. Ja tekee paljon muuta. Henna Heinonen on joukkueenjohtajien yhteyshenkilö erilaisissa käytännön asioissa. Hannaan ja Hennaan saa myös aina ottaa yhteyttä. Talousasioissa kannattaa ottaa yhteyttä jaoston rahastonhoitaja Heli Huovalaan.
 

Varustesopimus Stadiumin kanssa on katkolla tämän vuoden lopulla. Varustevastaava Arto Branders on yhdessä muiden jaoston jäsenten kanssa selvittänyt eri vaihtoehtoja. Asioita on punnittu monelta kantilta ja jalkapallojaosto on päätynyt jatkamaan sopimusta Stadiumin kanssa. Joukkueiden varusteohje löytyy LTU jalkapallon nettisivuilta. Tomi Muuri vastaa harjoitusvuoroista ja on näiden puitteissa yhteydessä kaupungin liikuntatoimeen. Tomi infoaa joukkueita harjoitusvuorotoiveista, vuorojen suunnittelusta ja toteutumisesta. Tilda Tuomaala päivittää LTU jalkapallon nettisivuja, Facebookia ja Instagramia joukkueiden toiveiden mukaisesti. Jokainen joukkue voi tehdä juttuja tapahtumistaan ja toimittaa ne Tildalle julkaistavaksi. Juttuja otetaan vastaan oikein mielellään!
 

Nyt käännämme katseet kauteen 2018 ja toivomme hyvää yhteistyötä LTU:n jalkapallojoukkueiden kanssa. Jalkapallojaosto on teitä varten ja kaikkien asiat ovat tärkeitä. Lupaamme edelleen tehdä parhaamme kaikkien joukkueiden eteen. Jalkapallojaosto toivottaa hyviä pelejä kaudelle 2018!

LTU jalkapallojaosto

Juha-Pekka Heinonen, puheenjohtaja

Hanna Virtanen, sihteeri

Reijo Nartamo, valmennuspäällikkö

Heli Huovala, rahastonhoitaja

Arto Branders, varustevastaava

Tomi Muuri, harjoitusvuorovastaava

Tilda Tuomaala, tiedotus

Henna Heinonen, joukkueiden yhteyshenkilö

Uutiset joukkueittain